African Time: 18 days left

Morjesta. Tätä postausta kirjoitellessa on jäljellä 18 kokonaista päivää Afrikan mantereella, joten pienoinen lähtöahdistus alkaa jo iskeä. Toisaalta kaipaa jo tiettyjä asioita ja rutiineja kotoa, mutta samalla ei ole vielä läheskään valmis lähtemään ja palaamaan arkeen. Me täällä ollaan käytetty tästä ajasta usein nimitystä "maksettu loma", josta voi hyvin päätellä onko täällä viihdytty. Toki onhan tää aika täällä ollut myös raskasta ja töitä on paiskittu.

Viime postauksessa kerroin meidän Sambian-matkasta, joka jättikin jälkeensä taas palavan matkakuumeen. Sen jälkeen on hengailtu täällä Windhoekissa ja käyty töissä, tuttuun tapaan yövuoroissa. Nyt jo pahoittelut työkavereille, jos eka aamuvuoro Suomessa alkaa vähän takkuillen tai jos nukun pommiin. Ollaan mm. käyty piknikillä keskustan Zoo Parkissa ja yksi päivä pyhitettiin kokonaan herkuttelulle ja hauskanpidolle. Viime viikon tiistaina juhlittiin Lappeenrannan tytön Alinan synttäreitä. Päivä alkoi brunssilla, jonne vähän nyyttärimeiningillä tarjoiltavat valmistettiin. Sitten siirryttiin pelaamaan paintballia, joka oli ihan tosi hauskaa! Koska pelin hinta täällä oli myös hyvin halpa, aiotaan ehdottomasti mennä uudestaankin. Illan saapuessa sitten osa meistä lähti käymään kaupungilla.

Lähestyvän lähdön fiilistä tuo myös se, että osalla meistä aika täällä käy oikeesti vähiin. Symbioosisiskot eli Jenny ja Janet (ne siis jakaa kaiken ja tekee ihan kaiken yhdessä, siitä tää nimi) lähtee perjantaina kotiin Dubain kautta, ja heidän läksiäisiä vietettiin lauantaina. Oli tosi hauska ilta, tai oikeestaan koko päivä, joka johti sitten myös Windhoekin yöhön. Onneks meillä on koko porukalla jo suunnitteilla kaikenlaista Suomenkin kesään!

Mun Paintball-joukkue. Vähän rikkinäiset ja pienet suojavaatteet 😂

Meiän brunssi

Fitzkin oli brunssilla seuraa pitämässä


Mä ja Ellu ulos lähössä

Töissäkin on tosiaan tullu piipahdettua ja nähtyä taas joukko kirurgisia, sisätautisia ja gynekologisiakin potilaita. Ehkä viime viikon pahin oli vierailu synnärille, joka jäi todellakin täällä viimeisekseni. Syntymän ällöttävä ihmekin on nyt tullut todistettua, kun sen sillon päivystyksessä taannoin missasin. Paikallinen hoitsuopiskelija hoiti synnytyksen ja tuntui unohtavan jotain olennaista, esim. napanuora oli kiinni molemmissa päissä vielä hyvän tovin ennen kuin kätilö tästä mainitsi. Synnytys meni oikeestaan tosi nopeesti ja ennen kuin huomasinkaan oli vauva jo pihalla. Äidin ilme ei ainakaan onnelliselta vaikuttanut. Ajattelin ensin, että tässä olisi myös mekoniumaspiraatio tapahtunut (mekonium eli lapsenpihka, joka muodostuu mm. sikiön ulosteesta. Jos tätä on lapsivedessä voi vauva aspiroida eli vetää sitä henkeen, josta seuraa keuhkokuume), mutta kätilö kumosi tämän ajatuksen. Kummasti vauva vaan näytti vihertävän. Jos jotain meidän syksyn opetuksesta muistan on se se, että istukan annetaan syntyä omia aikojaan. Täällä se synnytettiin painelemalla vatsaa ja vetämällä kevyesti napanuoran tyngästä. En oikein osaa päättää kumpi oli kuvottavampaa, istukan syntyminen vai sen 400g jauhelihapakettia muistuttavan verihyytymän, joka sieltä sen jälkeen suorastaan lennähti pihalle. Joten innolla jään sitten odottamaan, että pääsen Suomessa meille pakolliseen kahden viikon synnytyssaliharkkaan hoitamaan näitä tilanteita ihan itsekin!

Synnytyssali

Ebolan oireet tutuksi

Ensimmäiset pari tuntia vain tosiaan istuttiin odottelemassa, että jotakin tekemistä tarjoutuisi. Sitten nähtiin tää synnytys ja päätettiin lähteä, mä ja Joonas mentiin loppuyöksi päivystykseen ja muut lähti nukkumaan. Päivystyksessä oli suht hiljaista mutta kivasti se yö siellä taas kului, kun vasta puoli seitsemän jälkeen aamulla otettiin suunta kotia kohti. En oikein edes muista mimmosia potilaita hoidin, mutta yks 15-vuotias poika oli tullut hoitoon tapeltuaan joidenkin vähän vanhempien kanssa. Poika oli sairaalalla yksin ja haastattelin vähän, hällä oli 8 km matka kotiin eikä taksirahaa. Kävi vähän sääliksi ja pojan lähdettyä piti juosta tämä kiinni ja antaa taksirahaa. Toivottavasti pääsi ehjänä kotiin eikä joutunut ongelmiin taksissa.

Oltiin yövuoroissa päivystyksessä myös perjantaina ja sunnuntaina. Perjantaina oli alkuun hiljaista, mutta puolenyön aikaan ovi niin sanotusti kävi aika tiuhaan tahtiin ja potilaita riitti. Yhden potilaan tarina jää mieleen varmasti loppuiäksi, stoori oli kuin elokuvista. Kyseessä oli 6-vuotias tyttö, joka oli leikkinyt 10-vuotiaan kaverinsa kanssa. Kaverilla oli tiedossa isänsä aseen ja sen säilytyspaikan avaimen sijainti. Poika oli mennyt ja hakenut isänsä pistoolin, jolla sitten vahingossa ampunut tyttöä. Itselleni tuntui varsinaiselta ihmeeltä, että tyttö oli tajuissaan, hengitti itse ja puhui. Hänet oli tuotu hoitoon n. 5 h ajomatkan päästä Walvis Baysta. Luoti oli mennyt sisään tytön silmästä ja matkannut aivojen läpi korvan lähelle, jonne sitten jäänytkin. Itse en ollut tyttöä oikeastaan hoitamassa, mutta kuulin eräältä lääkäriltä, että silmämuna oli onnettomuudessa tippunut ulos ja luonnollisesti sitten menetetty. Myöhemmin kuultiin, että tyttö oli seuraavana päivänä leikattu ja selvinnyt tästä operaatiosta!

Viime yö oli sitten tosiaan taas aika kiireinen. Taas aivan liian suuri osa ajastani kului paikallisten lanssariopiskelijoiden tietotaidon puutteiden hämmästelyyn, ja teki taas oikeesti mieli istuttaa heidät kahvihuoneeseen ja pitää pieni oppitunti, aiheina tällä kertaa potilaan yleistilan arviointi ja potilaan inhimillinen kohtelu. Havaitsin eräässä vaiheessa kirran kulmassa erään potilaan hyppivän tasajalkaa sänkynsä päällä ja menin katsomaan. Potilaan hengitystaajuus oli runsaasti koholla ja potilas ahdistuneen oloinen, näytti vatsaansa kipua valittaen. Hain monitorin ja tullessani takaisin paikalla olikin jo lääkäri pyytämässä multa vitaalimittaukset ja kaksi lanssiopiskelijaa hakemassa potilasta siirrolle Centraliin. No, näille harjoittelijoille oli hyvin vaikeeta ymmärtää, miksen nyt antanut heidän potilasta mukanaan viedä ja miksi ne vitaalit nyt täytyy uusia, kun ne on jo otettu. Kehoitin heitä toki tarkkailemaan potilasta ja kertomaan, näyttääkö hänen vointinsa hyvältä saati siirtokuntoiselta. Arvioisin hengitystiheyden olleen yli 40 (normaali n. 14x/min), kun esimerkiksi Oireista työdiagnoosiin -oppikirjassa vaaranmerkiksi kerrotaan yli 30x/min hengitystiheys. Vitaalimittauksista kävikin sitten ilmi, että potilaan verenpaine oli runsaasti koholla ollen 151/126. Lääkärit tulkitsivat potilaan tilan jonkin somaattisen tilan laukaisemaksi psykiatriseksi oirehdinnaksi, jolta se kyllä sitten vaikuttikin. Potilas sai p.o. diatsepaamia ja jäi meille seurantaan.

Sitten oli eräs potilas, jonka löysin makoilemasta emergency arealta poliisien ympäröimänä. Lattialla makaava potilas oli rähmällään ja joko hyvin vahvasti päihtynyt tai sitten kärsi alentuneesta tajunnantasosta.Yritin jonkun lanssarin kanssa saada potilasta ylös lattialta, mutta sinne hän päätyi kohta uudestaan. Kommunikointikaan ei tuntunut onnistuvan. Lopulta potilas hypähti sängystä ylös ja lähti juoksemaan, poliisit saivat hänestä kiinni ja potilas kaatui jälleen lattialle. Menin häntä avustamaan ja vierelle saapui eräs lanssiopiskelija, joka oli käytöksestään päätellen kuullut paikalla olevan levoton potilas ja näki tilaisuuden vähän tapella. En ehtinyt ollenkaan mukaan, kun jätkä nappasi potilasta räiveleistä kiinni ja retuutti yksinään potilaan ylös lattialta ja heivasi takaisin sängylle. Väkeä oli ympärillä aivan liikaa ja ilmoitin kovaan ääneen, että tällä tavalla ei levotonta potilasta voi kohdella eikä siitä ole meille mitään hyötyä, jos potilas tippuu lattialle. Lisäksi potilas heivattiin sänkyyn pää jalkopäähän ja ennen kuin ehdin mitään sanoa, oli potilas jo käsiraudoilla kiinni sängynlaidoissa. No, ihmiset ei meinanneet alkuun millään näkökantaani ymmärtää, mutta lopulta potilas saatiin sänkyyn oikein päin. Todettiin jälleen Elinan ja Joonaksen kanssa, että kaikkien täytyisi rauhoittua, jotta saadaan potilaskin rauhalliseksi. Potilas oli levoton sekavuuden vuoksi ja hädissään veljestään, ei sen vuoksi, että olisi halunnut meitä vahingoittaa. Lopulta saatiinkin potilas kauniilla sanoilla ja i.v. Diatsepaamilla rauhalliseksi ja hyvinkin yhteistyökykyiseksi. Joka kerta kun meillä on joku tällainen potilas ajattelen vain, että eipä käy kateeksi niitä, jotka tässä maassa esim. psykiatrisista ongelmista kärsivät. Välillä tuntuu, ettei psykiatrisia sairauksia koeta täällä mitenkään sairauksina, ja mielisairaala -sanalla lähinnä uhkaillaan käytöshäiriöistä potilasta.

Lisäksi käytiin viime yönä Elinan kanssa yhden lääkärin kanssa synnärin puolella tekemässä yhdelle potilaalle transvaginaalinen ultraäänitutkimus, ja lääkäri kertoi meille missä ultrassa näkyy virtsarakko ja missä kohdunkaula jne. Potilaan pikaraskaustesti oli näyttänyt negatiivista, mutta päivystyksessä tehdyssä ultraäänessä oli nähty jotakin raskauteen viittaavaa. Tämän jälkeen potilaasta otettiin laskimonäyte HCG-hormonin tutkimista varten, jotta saadaan vahvistus, onko potilas raskaana vai ei. Potilas oli tullut hoitoon, kun ei ollut saanut kuukautisia kahteen kuukauteen. Lisäksi pääsin yön aikana mm. tikkaamaan yhden haavan ja pistelemään injektioita. Sain myös oppia tuberkuloosista kirurgiharjoittelija Tommielta, joka mm. näytti mulle mikä potilaan keuhkokuvassa ja oireissa sai epäilemään tubia.

Tuntuu, että aika täällä käy myös oppimisen kannalta jo niin vähiin. Suunniteltiinkin menevämme ainakin viikonloppuna taas töihin, jotta saadaan nyt kaikki irti loppuajasta. Huomenna täällä on itsenäisyyspäivä ja mennään varmaan kattomaan vähän tapahtumia keskustaan.

Ensi kertaan!

- E